Onko tuttua? Käyt kasvohoidoissa säännöllisesti, ja kotona käytät samoja tuotteita kuin aina ennenkin, etkä ole vakuuttunut hoidon tuloksista. Tähän on syy. Hoitolahoidoilla saamme hoidettua ihoasi tehokkaammin kuin mitä kotona. Käytössämme on tehokkaat hoitolaitteet ja tuotteet joiden avulla pystymme vaikuttamaan ihon uusiutumiseen, kiinteytymiseen, puhdistumiseen yms. Kuitenkin jos käyt, sanotaan vaikka noin kuukauden välein kasvohoidossa, on välissä noin 28 päivää milloin ihonhoidon vastuu on sinulla itselläsi. Jos tänä aikana ihoa ei hoideta juuri ollenkaan ei voi odottaa että hoitolassa aikaan saadut tulokset pysyisivät tai olisivat niin hyvät kuin voisi odottaa. Käytätkö kotona niitä samoja vanhoja tuotteita, jotka mielestäsi toimivat ihollesi, mutta toimivatko ne todella? Jos tulet hoitoon koska ihosi on niin kuiva ja hilseilee, niin auttavatko kotona käytössä olevat tuotteet silloin ongelmaasi? Joskus syynä voi olla hetkellinen epätasapaino tai ulkoinen tekijä, mutta entä jos tätä on jatkunut jo pidempään? Jos teemme akneiholle sarjahoitoa, eikä asiakas käytä kotona hänelle suosittelemiamme tuotteita voi olla, että kalliiden hoitojen tulokset eivät ole toivottuja. Kotona olevat tuotteet voivat olla siis aivan väärät. Tämä on yksi syy miksi kyselemme hoidon alussa ihonhoitotottumuksia ja minkälaisia tuotteita käytät kotona. Haluamme, että sinulla on parhaat tuotteet jotta saat parhaat hoitotulokset hoitojen välissä. Oikeanlaisella kotihoidolla voimme saavuttaa paljon. Hoitolahoidot tukevat kotihoitoa ja kotihoito tukee hoitolahoitoja. Kyseessä on siis synergia näiden kahden välillä. Monesti lähdemmekin muutamista tuotteista liikkeelle ja katsomme mitä saamme niillä aikaan kotona ja tarvittaessa sitten lisätään tai vaihdetaan jos näyttää siltä, että kyseinen tuote ei toimikaan. Jokainen iho reagoi eri tavalla tuotteisiin ja jos kotona on ihollesi sopivia tuotteita, niitä on turha vaihtaa suoraan, lisätään tueksi vain tarvittavia tehotuotteita. Aina ei myöskään kannata heti uusia koko arsenaalia kerralla, jotta nähdään paremmin mikä tuote toimii ja mikä ei, näin kannattaa toimia varsinkin ongelmaisten ihojen tai herkästi reagoivan ihon kohdalla. Emme halua myydä sinulle huvikseen purkkeja kotiin viemään kaapintäytteeksi, vaan haluamme auttaa sinua saavuttamaan ihon, jossa juuri Sinun on hyvä olla. Meillä on kokemusta erilaisista ihoista ja mistä jokin ongelma mahdollisesti johtuu. Esimerkiksi epäpuhdas iho voi olla pintakuiva ja kotona käytetään syväpuhdistavia tuotteita jotka kuivattavat ihoa ja aiheuttavat vain lisää epätasapainoa iholle. Kun oikeasti pintakuiva iho tarvitsee vesikosteutta esim. kosteuttavaa kasvovettä ja seerumia. Tarvetta ei välttämättä ole kovin rasvaiselle voiteelle mutta kosteuttava kevyt voide saattaa olla parempi kuin mattapinnan jättävä voide. Puhdistusöljy joka puhdistaa myös öljyliukoista likaa hellävaraisesti on paljon parempi vaihtoehto kuin syväpuhdistava geeliputsari joka jättää ihon narskuvan puhtaaksi ja kiristäväksi. Joskus lähdetään ihonhoidossa kokeilemaan jotain suuntaa ja jos suunta näyttää siltä, että tämä ei nyt toimi, tai tuote toimi aluksi mutta ei toimi enää, vaihdetaan suunta toiseen. Hoitolasarjojen tuotteet sisältävät yleensä enemmän aktiiviaineita kuin marketti tai selektiivinen kosmetiikka ja ovat siksi tehokkaampia. Siksi on tärkeää kuunnella ohjeita jotka tuotteiden käyttöön annetaan ja välttää yhteiskäyttöä kotoa löytyvien tehotuotteiden kanssa. Sekaisin käytettynä lopputuloksena voi olla epähaluttuja reaktioita. Myös kasvohoidon jälkeisiä kotihoito-ohjeita on tärkeä noudattaa, ettei hoidon vaikutukset ole negatiiviset. Yleensä kotihoito-ohjeille on syynsä, emme siis huviksemme kiellä menemästä jumppaan tai saunaan. Markkinoille on tullut myös sarjoja joilla on paljon erilaisia tehotuotteita, esim. happokuorintoja kotikäyttöön. Moni ostaa näitä tuotteita muiden suosituksesta kun oma epäpuhdas iho on saanut apua jostain tuotteesta. Lähtökohdat voivat olla kuitenkin käyttäjillä aivan erilaiset. Pahimmillaan olen kuullut kollegoilta tapauksia, joissa iho on ylihoidettu suositetulla tuotteella huonoon kuntoon ja iho on siinä kunnossa että ensimmäisenä tavoitteena iho tulee rauhoittaa, jonka jälkeen voidaan lähteä hoitamaan esimerkiksi ihon epäpuhtauksia. Maltti on siis valttia monesti myös ihonhoidossa, joten kannattaa kuunnella ohjeita ettei ihoa tule ylihoidettua. Jos olet tulossa kosmetologille tehokkaaseen kasvohoitoon älä käytä iholle kuorintoja, happoja, lääkevoiteita tms. ennen hoitoa tai varmista etukäteen, pitäisikö esim. käytössä oleva lääkevoide jättää pois käytöstä ennen hoitoon tuloa. Huolehditaan siis yhdessä, että ihosi saa parhainta mahdollista hoitoa niin meillä hoitolassa kuin kotonasi!
<3 Tiia
0 Comments
|
ArkistoKategoriat |